 |
WANHAT KUVAT

Tää on toisen LP:n ( Elämää suurempi
äänilevy ) äänityksistä Jyväskylän
Kaktus-studiolta v.1990. Ari näyttää pirteältä
mutta Kepillä taitaa olla vähän huono olo, kuva on
todennäköisesti otettu aamulla.
Äänittäjänä studiolla tuohon aikaan toimi Jari
Karjalainen, joka vaikuttikin myöhemmin mm. Hausmylly
-yhtyeessä nimellä Jason, nykyään kaveri tunnetaan
tuottaja-, mainos-, yms. yleismiehenä nimellä Drome. Tuokin
levy tehtiin todella nopeasti; tuolloisen levy-yhtiön
mielestä piti levyt soittaa suurinpiirtein kertaheitolla purkkiin,
nykyään saadaan käyttää jopa muutama
päivä äänityksiin...

...Tämä lienee vuodelta 1985-86, ensimmäisiä
keikkoja ja paikka ravintola Torvi Lahdessa. Bändin nimi oli
alussa Turo's Heavy Gentelemen, josta se lyheni nykyiseen muotoon.
Tuohon aikaan ensimmäistäkään levyä ei ollut
vielä tehty, voipa olla että juuri tuolta keikalta Power
Records Oy:n perustaja Markus Ollikainen kekkasi bändin. Hara ja
Ari olivat vielä tuohon aikaan tosi kaitakasvoja, varmaan jotain
Samulin ikäisiä...

80-luvun loppupuolella Ari yritti tuoda Turoihin slaavilaisia
sävyjä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kuva on otettu
musiikkiliike Keskusmusiikin alakerrassa ( Keskusmusiikki sijaitsi
tuohon aikaan Hämeenkadulla, jos se jotain kiinnostaa ).

Vedetään junassa ( talvi -99 ) matkalla Helsingistä
Rovaniemelle. Yleisönä parisataa kosmetologia ja parturia,
huh, ei tienny minne olis silmänsä laittanu. Paras
yleisö kautta aikojen...(härkiä niistä oli pari)

Syyskuussa -95 oltiin jo kunnon studiossa, Helsinki,
Pitäjänmäki ja Finnvox. Tehtiin Putket Mutkalla
-levyä. Eeki Mantere käväisi studiossa ja vedettiin
ensimmäinen virallinen versio kappaleesta Mä elän
vieläkin (senhän teki Pate soololevylleen Ukkometso nyt
myöhemmin, kappaleessa on Haran, Eekin ja Tapanisen Juhan teksti).
Kuvassa alarivi: Keppi, Hara, Eeki , Hate Kinnunen (silloinen rumpali
). Ylärivissä: Ari, Ismo ja Haaviston Ismo (soitti
huuliharppua Putket Mutkalla -levyllä).

Ei Se Mitn! kultalevybileet! Levy äänitettiin v.1999 ja
kultaa siitä rämähti 2000. Kuvassa bändin
lisäksi Ile "junnunpoika" Vainio, levy-yhtiö Edelin
setä. Kuvasta puuttuu Asko Järvi, levy-yhtiön toinen
setä ja Keppi, joka juuttui Lontooseen lentokentälle huonon
sään vuoksi. Ei Se Mitn! levyn muuten tuotti Hate Kinnunen,
joka sai levystä ties kuinka monennen kultalevyn,
edellisethän tulivat mm. Hassisen Koneesta (Hatehan sai Hassisessa
myös timanttii ja platinaa).

Ja sitten vielä lopuksi muistellaan vanhoja...vuosi on 1986 ja
teemana oli beatmusiikki, bändin kokoonpano olikin erikoinen
Haran, Arin ja Kepin lisäksi kitaraa soitti Ilpo Aarnikoivu. Hara
soitti tässä kokoonpanossa rumpuja. Kuva on otettu silloisen
treenikämpän (Joutjärven nuorisotalo, Lahti )
rappukäytävässä. Beat-keikka soitettiin Torvessa,
niinku kaikki muutkin keikat siihen aikaan...Huomaa Kepin 12-kielinen
sähkökitara, niitä harvemmin näkee.
Live in Makedonia



|
 |